Oppilaiden kertomaa

“Tämä oli toinen matkani Lesvokselle, Molivokseen. Ensimmäisen reissuni tein 2015 elokuussa, jolloin menetin sydämeni tälle ihanalle saarelle, Molivokselle, joogatemppelille, energioille jne. Tämä talvimatka "joogaa ja patikointia Kreikassa" oli upea reissu kaikilla tasoilla, jonka vaikutus kestää pitkään.....

Mutta mennäänpä reilu pari kuukautta ajassa taaksepäin, jolloin Marjaana kertoi tästä matkasta. Olin juuri hetkeä aiemmin palannut Rodokselta, vasen käsi kipsissä, onnettomuudesta ja leikkauksesta johtuen. Soili ystäväni oli muuttamassa Lesvokselle puoleksi vuodeksi ja nämä kaksi ihastuttavaa ystävääni sanoivat kuin yhdestä suusta "tule sinäkin Lesvokselle joogaamaan ja patikoimaan" ja niinhän minä päätin lähteä.

Laskeskelin, että kipsi on ehtinyt olla pois viitisen viikkoa ja fysioterapia aloitettu, joten enköhän selviä matkasta hyvin. Kaikki sujuikin loistavasti. Varasin matkan Travellinkin kautta ja hintaan sisältyi myös ruumaan menevä laukku, josta ei tarvinnut vaihdoissa huolehtia. Meitä olikin sitten kolme "joogia" samalla lennolla, joka olikin mukava yllätys.

Lentokentillä aika kului mukavasti rupatellessa. Marjaana oli järjestänyt kyydin Mytilinen kentältä Molivokseen. Niinkuin myös paluumatkalle. Me kaikki matkalaiset asuimme Sun House:ssa, n. 10 min. kävelymatkan päässä joogatemppeliltä ja parin kilometrin päässä Molivoksesta.

Viikko oli rytmitetty kivasti; aamulla klo 9 meidät vietiin pikkubussilla patikointikohteisiin ja illalla oli joogaa. Patikoinnin jälkeen menimme yhteisille lounaille, ja mehän syötiin uskomattoman ihania kasvisherkkuja ja merenantimia. Tähän aikaan vuodesta patikointi sopi mainiosti ilmojen suhteen, reitit olivat kohtuullisia, askellettiin sopivalla vauhdilla, ihasteltiin maisemia, pidettiin piknikkiä.

Illalla yinjooga tekii hyvää rasittuneille lihaksille, rentouttavaa keholle ja mielelle. Illan pimeydessä kävelimme otsalamppujen ja tähtitaivaan loisteessa Sun Houseen, unta ei tarvinnut illalla odotella. Sun Housea isännöi charmantti Ignatios vaimonsa Marian kanssa. Loistopaikka asua, jota voin lämpimästi suositella.

Nyt sitten voikin jo alkaa odottamaan seuraavaa Marjaanan "joogaa ja patkointia Kreikassa" matkaa. Tapaamisiin sekä vanhat että uudet kanssakulkijat.

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille ja sydämen lämpöiset kiitokset Marjaanalle loistavasti järjestetystä viikosta”

Rakkaudella Elsi

Ilonan blogissa ”Kivi vierii” kertomus Lyyrisestä Lesvoksesta joogakurssilta syyskuussa 2013: http://kivivierii.blogspot.fi/search/label/Lesvos

“Olin Marjaanan ihanilla joogakursseilla Kreikassa marraskuussa 2013 ja uudestaan heinäkuussa 2014. Joogaohjelma oli todella monipuolinen ja kerrankin sai ohjausta asanoiden oikeaoppisesta tekniikasta – ja henkilökohtaista ohjausta tarpeen mukaan.

Marraskuun kurssilla Molyvos oli talviunilla ja suurin osa kaupoista oli kiinni, mutta joogan lisäksi oli runsaasti muuta kiinnostavaa ohjelmaa kuten patikointia vuoristossa, kuumassa lähteessä kylpemistä, tutustuminen oliiviöljyn tuotantoon ja iltapäivän kokkauskurssi paikallisessa tavernassa, jossa valmistimme kreikkalaisia herkkuja tavernan omistajaperheen seurassa.

Heinäkuussa Molyvos oli toisenlainen elämys lukuisine pikkukauppoineen, kahviloineen ja ravintoloineen. Joogan ohella vietimme aurinkoista rantalomaa.

Molemmilla kursseilla oli lämminhenkinen tunnelma ja mukavaa seuraa. Marjaana on Molyvoksessa paikallisten suosiossa ja mainitsemalla olevansa hänen kurssillaan sai erityisen hyvää palvelua joka paikassa. Molemmat kurssit olivat täydellisiä lomamatkoja - joogaa erinomaisen ohjaajan kanssa, hyvää matkaseuraa, kiinnostavia retkiä ja herkullista kreikkalaista ruokaa idyllisessä merenrantaympäristössä!”
Paula

Kiitos matkaseurasta,Tämä matka oli antoisa - joogan kipinä, polut, rannat, vuoren rinteet, lampaat ... kappelit, tavernat - kiitos monipuolisesta matkakumppanuudesta, oli ilo taivaltaa teidän kanssa tämä matka. Ihastuttava, voimaannuttava viikko, nautin.
Likku

Kiitos Marjaana kaikesta, matka oli juuri sitä mitä toivoin ja vielä enemmän! Joogasali on kaunis ja suorastaan maaginen paikka ja kaiken muun ihanan, ruuan, lämmön sekä loistavan ja asiantuntevan ohjauksen lisäksi sain monta uutta ystävää! Kiitos kiitos kiitos!
Laura (heinä 2014)

Ihastuttavan erilainen ja rauhoittava viikko! Edes flunssa ei onnistu haalistamaan tunnelmaa. Köhiä tulee ja menee, mutta tämmöisiä viikkoja elämässä vain harvoin. Poimin muutamia kiviä sieltä rannoilta ja ajattelin kiinnityttää ne rakenteilla olevan taloni pihakiveykseen muistuttamaan mukavasta ajasta Lesvoksella.

Tervetuloa etsimään niitä ensi kesän asuntomessuilta täällä Mikkelissä!
Marianne

Syyssateita kuunnellessa tulee entistä useammin mieleen mahtava joogakurssimme. Olet opettaja, filosofi ja sinä kosketat monen ihmisen elämää auttaen heitä löytämään itsensä ja samalla suunnan parempaan elämään.

Sanoit, että monet muutokset saattavat tapahtua pitkälläkin viiveellä. Meidän kolmen elämässä muutosten tuulet alkoivat heti puhaltaa. Se mikä ennen oli 'pitäisi tehdä, jos...' on nyt 'näin teen tässä ja nyt'. Kiitos sinulle siitä energiasta, jonka välitit meille kaikille! Kerrothan heti, kun tiedät mihin aikaan ensi vuoden kurssit ovat.
Tera (2015)

Hei Marjaana ja Lämmin kiitos vielä kaikesta! Olen aivan hurmoksissa kertonut kaikille sinun ihanasta ohjauksestasi ja siitä miten hyvää tuo aika minulle teki!
Maija-Liisa (loka 2013)

Hei Marjaana, kiitos hienosta kurssista! Olet suurisydäminen sekä sielun että kehon hoitaja. Ajattelen kiitollisuudella vaivaa, jota olit nähnyt ennen kurssia ja näit kurssin aikana meidän vuoksi. Saimme olla niin hyvässä huolenpidossa!
toivoo Mari

Annelin kertomus

Annelin kertomus (PDF)

Se, kun joogasalille saa kävellä hiljakseen ja rauhassa kauniissa merenrantamaisemassa, joka loppumetreillä muuttuu sadunomaiseksi hiekkatieksi.

Se, kun joogamaton saa levittää saliin, jossa on katto korkealla ja lattia mehiläisvahattu.

Se, kun joogamatolle näkyy oliivipuiden latvat ja kuuluu lampaiden ja tuulikellot.

Se, kun Marjaanan ohjauksessa harjoituksen saa tehdä tosissaan mutta samalla nauraen.

Se, kun iltaharjoituksesta tassuttelee taskulampun valossa meren pauhua ja tähtitaivasta kuunnellen.

Se, kun kurssin aikana ei tarvitse ajatella ketään muuta kuin itseään, jos sitäkään.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Syistä, joiden takia Eftalouhun on palattava.
Jaana

Joulukuinen viikko Lesvoksella latasi akkuni täyteen lopputalvea varten. En aseta lomamatkoilleni koskaan mitään ennakko-oletuksia tai päämäärää, annan taian vain tapahtua ja tällä kertaa tuo taika oli ihmeellisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Kaikki stressi ja huoli huuhtoutuivat Egeanmeren aaltoihin ja lempeisiin tuulenpuuskiin. Marjaanan joogatunnit olivat energisoivia ja palauttavia ja kävelyretket upean kurssiporukan kanssa olivat ikimuistoisia. Joogasalin tunnelma tuoksuineen ja kaikkine välineineen ylitti kaikki odotukseni.

Jos samanlainen Joogaa ja patikointia -kurssi järjestetään uudestaan, olen ehdottomasti paikalla!
I-S

Iso, iso kiitos sinulle kesän Kreikan joogalomasta! <3 Tuntuu, että on vähän vaikea sanallistaa kokemusta, ja en ole aikaisemmin saanutkaan aikaiseksi kirjoittaa. Joka tapauksessa paljon se antoi. :) Oma joogani on syventynyt ja saanut uusia sävyjä. Ja tapahtui siellä paljon muutakin henkilökohtaisen prosessin tasolla. Erityisen lämpimästi muistelen sitä, kuinka rauhoittavaa siellä oli ja en muista nukkuneeni pitkiin pitkiin aikoihin niin hyvin. Ja ah se kaunis meri ja luonto!

Nythän suuri joukko pakolaisia on päässyt Suomeen saakka ja on ollut mieletöntä huomata, miten täällä ihmiset ovat alkaneet auttaa heitä. Itse ilmoittauduin juuri kirkolle vapaaehtoiseksi, että voisin mennä opettamaan suomea, jos tarvitsevat. Uskon, että tämä asia koskettaa ihan eri tavalla, kun näki heitä jo siellä Kreikassa pitkän taipaleensa varrella. Se oli tärkeä ja silmiä avaava kokemus sekin. Kaiken kaikkiaan kummallisia aikoja eletään nyt Suomessa ja koko maailmassa. Tässä kohtaa harjoitusta tarvitaankin, että luottamus ja myönteisyys säilyy ja kasvaa! Ihanaa syksyä, eloa ja oloa sinulle!
Saija (2015)

Heippa Marjaana.

Joogamatka oli unelmani täyttymys ja nautin jokaisesta ohjaamastasi tunnista. Ymmärrän nyt, että joogaa on muutakin kuin Purna ja varmasti haluan myös tulla tunneillesi Shantiin. Purna on tällä hetkellä minulle sopivinta, mutta oli ihana kun sinulla oli niin monenlaista juttua ja jotenkin vapaampaa kun ei tarvinnut noudattaa tiukasti tietyn suunnan konseptia.

Ihastuin ja rakastuin Eftaloun kylään. Sen rauhaan, energiaan ja luonnollisuuteen. Kävely joogakoululle oli aina sydäntä avaava ja energiaa antava. Kiemuraiset ja vihreänä hohtavat mäntypuiden oksat hivelivät kauneudellaan ja nostivat miltein kyyneleet silmiin. Joogasalissa koin parantavaa ja puhdistavaa energiaa. Äänesi on uskomaton. Kiitos kaikesta!

Toivon että jaksat yhäkin innostua joogaopettajan työstäsi. Olet kyllä Opettaja isolla O:lla mikä ei tänä joogan muotisuosion aikana ole niinkään itsestään selvää. Toivon myös että saat mahdollisuuden jatkaa Victorin ja Angelan salissa.

Rakkain ja kiitollisin terveisin
Outi (loka 2013)

Marjaana kiitos mielettömän hienosta ja antoisasta viikosta! Se onnistui jopa ylittämään valtaisat odotukseni. Nyt jo ikävä sinne. Pyykkäys sujuu Shimaa laulellen, paluu arkeen tapahtuu pikkuhiljaa. Annan kaiken uuden asettua itseeni kaikessa rauhassa ja kuuntelen, mitä universumilla on minulle asiaa. K I I T O S. Ihanaa lomaa sinulle!
Virpi

Kasvoilleni nousee hymy kun muistelen Kreikan-viikkoa. Muistan keskustelut samanhenkisten ihmisten kanssa, harjoituksen pintaan nostattamat itkut ja räkänaurut. Muistan hurmaavan valoisan salin missä harjoittelimme, sen rauhoittavat energiat. Muistan mantralauluun yhtyneen delfiinin laulun, tuulikellon soiton. Miten hyvältä tuntui illan Yin-harjoituksen jälkeen seistä meren rannassa täysin hiljaa. Muistan millainen rentous kehossa oli kurssin jälkeen, miten ryhti oli hyvä ja suora. Mieli kerrankin täysin tyyni!

Marjaana veti viikon harjoitusohjelman lempeällä otteella, tarkasti kehon kulmista ja oikeista asennoista huolehtien. Tuntien sisältö oli monipuolinen ja sisälsi myös joogafilosofista puolta ja mantroja mikä oli oikein mukava lisä hatha-painotteiseen kokonaisuuteen.
Laura

Helteinen joogaviikko Kreikassa antoi niin paljon enemmän kuin uskalsin toivoa, ja pelotti niin paljon vähemmän kuin ehdin jo murehtia. Olin matkassa yksin ja edellisistä joogakerroista oli vierähtänyt vuosia. Silti rohkenin lähteä ja tämä kurssikokonaisuus ylitti kaikki toiveeni. Mielenkiintoinen ryhmä erilaisia kokemuksia ja elämäntilanteita, valtavan rikastuttavia keskusteluja, uusia ystäviä.

Jooga ja ohjaus oli loistavaa, kaikentasoisille joogaajille henkilökohtaista ja avartavaa. Tunteja oli riittävästi niin että paikat avautuivat ja liike tuli jälleen luontevaksi. Asuin hotelli Sunrisessa ja se on kaunis, toimiva kokonaisuus. Siitä on suht hyvät paikallisbussiyhteydet niin joogakoululle kuin kylillekin, eikä taksikaan mahdottomia maksa.

Meille kerrottiin etukäteen niin Kreikan kriisistä kuin Eurooppaa kohdanneesta pakolaisongelmasta, ja toki ne näkyivät, mutta ei häiritsevästi, lähinnä muistuttaen kuinka lähellä meitä maailma mullistuu. Kokonaisuutena upea viikko, suosittelen lämpimästi.
Riitta (2015)

Pariskunnan joogaloma iki-ihanalla Lesvoksella 7-2014, vietimme parisuhde laatuaikaa joogaten, uiden, virkistyen kuumissa lähteissä sekä nauttien maukkaasta ruuasta . Liikuimme viikon skootterilla ja pääsimme tutustumaan helposti lähikyliinkin. Joogaaminen kauniissa joogasalissa, pehmeän ilman ja valon ympäröimänä teki lähtemättömän vaikutuksen! Ei kun uudestaan!
Teija ja Heikki

Me, vähän varttuneempi pariskunta lähdimme Lesvos-saarelle joogaamaan Marjaanan ohjaukseen. Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen aamulenkki joogasalille n.2km. Tie hotellilta kiemurteli rantaviivaa pitkin, sitten "Murhamäki"-kukkulalle, jossa muistojen penkki puun alla. "Murhamäki" juosten ylös, levähdys penkillä, alla huikea maisema merelle ja kylälle. Sitten oltiinkin kohta salilla, joka oli kukkuloiden väliin rakennettu, merituulen tuulettama, helteelläkin raikas sali.

Miten päivät soljuivat rennosti, vaikka ohjelma näytti paperilla tiukalta. Taitavassa ohjauksessa tunnelma oli letkeän mukavaa, joustavaa ja aktiivista. Ajattelimme eukon kanssa, että pitäis uudestaan päästä sinne Marjaanan joogaan.
Reijo ja Maria (2014)

EFTALOU 15.-22.7.2015

Olen lehti oliivipuussa
tuulten mukana kääntyvä,
nyt hopeinen.
Olen vihreä viiniköynnös,
ja vaahtopää sinisen meren
Olen kaskaan kiihkeä laulu.
Olen rannan valkea kivi
ajelehtiva
olen muuri, sen kuiva savi
mureneva.
Olen läikkyvä lasimalja,
pyörivä spektrikuva
Olen katoava, yhä avautuva
Olen kyynelen suola.

Anneli

Marian kertomus heinÄkuulta 2014

Joogaloma Kreikassa kesällä 2014

Vuosi 2014 oli itselleni tasakymppien vuosi ja olin päättänyt juhlistaa 40-vuotiasta itseäni joogalomalla, jossain päin maailmaa. Se tuntui sisimmässäni oikealta päätökseltä ja lahjalta itselleni. Mielessäni ei ollut kohdetta, joten laitoin Googlen hakuun sanan joogaloma ja ensinäkymässä silmiini osuivat sanat Joogaloma Kreikassa ja ihana sininen meri. Avasin linkin ja muutaman kuvan lisää katseltuani tiesin, että tämä olisi unelmieni joogaloma. Se oli vahva sisäinen tunne.

Suurena plussana Aurinkomatkat alkoi taas järjestää tauon jälkeen matkoja Lesvoksen saarelle, joten matkanvaraus ja matkustus oli huoletonta sekä helppoa. Odotin matkaa kovasti ja sisälläni oli vahva tunne, että tällä matkalla on suurempi tarkoituksensa. Jännityksensä toi myös hieman se, että olin lähdössä reissuun yksin, enkä tuntenut edes Marjaanaa entuudestaan. Luotin vain vahvaan intuitiooni.

Matka Lesvokselle meni seesteisesti ja ihmeellinen rauha oli jo vallannut olemukseni matkan varattuani. Aurinkomatkojen iloiset oppaat odottivat Lesvoksen kentällä ja lähdimme kohti hotelleja busseilla. Aloin silmäillä ihmisiä, kuka mahtaisi olla joogamatkalla. Olimme sähköpostilla sopineet tapaavamme illallisella ensimmäisenä iltana halukkaiden kesken ja tiesin osan majoittuneen samaan hotelliin kanssani.

Bussi saapui perille ja lähdimme kävelemään hotellia kohti, siinä samalla joogalomailijat löysivät kuin taikaiskusta toisensa. Sovimme menevämme lounaalle yhdessä hotellin ravintolaan, sisään kirjautumisen jälkeen.

Hotellimme sijaitsi aivan meren rannassa ja lounaalle kävellessäni pysähdyin katsomaan henkeäsalpaavaa aavaa merta ja laituria, joka ylväänä koristi hotellimme edustaa. Näkymä oli sanoin-kuvaamattoman kaunis, aivan kuten kuvissa. Kyyneleet valuivat poskilleni siitä kauneudesta, ei ollut sanoja kuvaamaan tunnettani. Ajattelin, että tästä viikosta tulee upea, en voisi olla oikeammassa paikassa.

Lounaalla tutustuimme toisiimme ja kuinka hassulta tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme jo kauan. Juttu lensi 7 naisen kesken kuin vanhoilla tutuilla ja naurunaiheita riitti. Olemisessa oli pelkkää aitoutta, jokainen oli mitä oli ja sai osakseen arvostusta ja hyväksyntää sellaisena kuin on. Siinä jutellessa huomasin, miten jokaisella oli ollut omansalainen syynsä lähteä matkaan ja sillä oli tarkoituksensa, että olimme kaikki siellä samaan aikaan. Tulisimme kaikki vaikuttamaan toistemme elämään tavalla taikka toisella. Olimme yhteisellä matkalla.

Aamulla suuntasimme aamupalan jälkeen joogatunnille. Joogatunneilla nautin Marjaanan tavasta antaa kunkin joogata tavallaan ja omalla tahdillaan tai olla kokonaan joogaamatta. Eli kukin sai olla juuri sitä mitä on ja mikä hyvältä tuntui. Kurssilla oli niin miehiä kuin naisia ja laajalla ikähaitarilla. Joogaa oli useimpina päivinä kahdesti ja jokainen tunti oli mukavasti erilainen.

Joogasali sijaitsee ihanassa oliivipuulaaksossa ja huokuu vahvaa energiaa. Salin energia on hyvin voimakkaasti vaikuttavaa ja kunnioitusta herättävää. Kerrotaan, että salin paikalla on aiemmin ollut temppeli ja että paikalla sijaitsisi erityinen energiaportaali.

Eräänä päivänä tunsin tarvetta omaan rauhaan ja itseni kanssa olemiseen, joten jätin aamun joogatunnin väliin ja suunnistin kylälle katselemaan kauniita kujia. Matkalla pysähdyin korkealla rinteessä olevaan kahvilaan nauttimaan tuoremehua ja katselemaan huikeita avautuvia maisemia. Kahvilasta oli myös näköala oliivilaaksoon, jossa joogasali sijaitsee. Näin tumman pilven alkavan kerääntyä laakson yläpuolelle ja mietin omaa oloani. Tunsin, että sinä päivänä meitä puhdisteltiin energioissa todella vahvasti. Mielsin tumman pilven puhdistetuksi energiaksi, joka lähti joogasalista. Kun lähdin jonkin ajan kuluttua kävelemään kahvilasta, sain sadekuuron päälleni ja paikalliset nauroivat ja ihmettelivät tapahtunutta. He sanoivat, ettei koskaan aiemmin ole satanut siihen aikaan vuodesta. Sade tuntui uskomattoman puhdistavalta. Kuulin myös joogassa olleilta, että päivä oli ollut erityinen.

Yksi elämäni hartain toive on myös nähdä luonnossa delfiinejä ja kysyin  Marjaanalta delfiineistä, joista olin lukenut, että saarella voisi nähdä. Marjaana opasti miehen luo, joka järjesti meriretkiä. Varasin retken siinä toivossa, että yksi suuri unelmani toteutuisi. Meriretkeen oli varattu  päivä ja meitä lähti kolme matkalaista ihanalla puisella pikkuveneellä retkelle. Snorklailimme ja vierailimme muutamalla saarella, katselimme huikeita maisemia. Kuitenkaan suuresta toivostani huolimatta en nähnyt retkellä delfiinejä, vaikka niitä mielessäni kutsuin.  Ne olivat kuulemma mystisesti olleet poissa useita kuukausia.

Seuraavana iltana joogan jälkeen meditoimme äänimeditaatiolla. Kuulin ääntelymme joukosta selkeästi delfiinien tervehdykset ja niitä oli paljon. Kysyin muilta, olivatko he kuulleet delfiinien tervehdykset. Kukaan muu ei kuullut, mutta minä olin varma mitä kuulin.

Aamulla menimme  ennen joogaa kuumille lähteille uimaan ja kurssitoverini kertoi illalla nähneensä delfiinit lahdella. Ne olivat tulleet takaisin! Kuulin oikein meditaatiossa! Hyppäsin mereen ja kiitin sydämestäni. En nähnyt niitä, mutta tunsin sydämessäni, ne olivat tulleet kun kutsuin. Tunsin ne lähelläni. Kyyneleet valuivat taas silmistäni kun riemuissani kylvin vedessä tietäen niiden kuulevan minut. Vielä ei ollut kuitenkaan tarkoitettu fyysiseen näkemiseen. Se odottaa jossakin tulevassa.

Kuumat lähteet olivat myös todella rentouttava kokemus ja tekivät ihmeitä iholle. Kun altaassa laittoi korvat veden alle, oli ääni kuin tulen humina maan keskuksesta. Siinä olisi voinut kellua vaikka kuinka kauan ja tuntea voimaantuvansa.

Viikon aikana tapahtui paljon ja jokaisella tuntui olevan oma hetkensä ja kuuntelijansa. Pohdittiin isojakin päätöksiä ja elämän kysymyksiä. Aurinko helli lomailijoita ja päivät kuluivat joogatessa, uidessa, syödessä ja omaa aikaa viettäessä. Paikalliset olivat todella lämminsydämisiä ja ottivat lomailijat avosylin vastaan. Kaikki tunsivat Marjaanan ja Marjaanan paikallistuntemus teki olemisemme huolettomaksi ja helpoksi.

Lomasta jäi kaikkien ikimuistoisten kokemusten ja kuvien lisäksi ystäviä, jotka kulkevat vierellä edelleenkin ja joilla on suuri tarkoituksensa elämässäni. Saari kauneudessaan, aitoudessaan, meren henki sekä joogasali energioineen olivat elämäni elämys, joka kulkee mukanani elämäni ajan. Tämä oli minun kokemukseni tästä matkasta. Voin vain suositella kuuntelemaan omaa intuitiotaan ja hyppäämään elämänsä matkalle! Kiitos!

Katso kuvia Facebookissa